Niin kauan kuin muistan, mulla on ollu paha olla.

Ihan pienestä asti, muistan serkkujen kiusaamiset,jotka jättivät arvet.. Oli rankkaa olla aina koko kesä mummolassa, yli 2kk ihmisten keskellä jotka jättivät minut ulkopuolelle.. Katkeruus on vieläkin päällä, ja olen vihainen.

Elämä meni rikki 1988, kun vanhemmat erosivat. Isä oli alkoholisti ja minkäänlaista tunnesidettä en koskaan isääni ole saanut, ja nyt on mennyt yli vuosi viimeiisestä yhteydenotosta.. Juup. että sellanen isä, ja kyllä; olen katkera.

Koulussa oli opettaja, meidän luokan "oma ope", joka laittoi lapset jonkinlaiseen asrvoasteikkoon, liittyen taustaan, perhe ja raha ratkaisi.

Vanhempien eron aikana, vaikka paljoa en edes muista.. ilmeisesti vanhemmilla ei ollut aikaa enää meille lapsille, äiti huiteli Tallinnan risteilyillä ja isä toi kotiin vieraita naisia. Koin suurta tarvetta pitää "isistä huolta" ja eräänä aamuna heräsin siihen että lastenhoitajamme makasi samassa sängyssä, läpinäkyvä pinkki yöasu päällään, ja silitteli isääni. Hymyilin,mutta sisimpään tuli is särö.. ;(

Teini-ikä alkoi hurjasti, en tiedä mistä se alkoi mutta äidistäni tuli minulle vihankohde, ja en sietänyt äitiäni silmissäni. Oltiin jo vuosia saatu mennä ja tulla miten tahdottiin isosiskon kanssa, ja yhtäkkiä tuli lista uusista säännöistä, ja koin vahvasti että "thanks but TOO LATE"! :/

Riehuin, lintsasin uskomattoman paljon koulusta, koska kouluun menokin oli yhtä tuskaa opettajan kiusaamisen takia. Vihasin siis sekä kotiani, kouluani ja eniten ehkä elämääni.

Nyt kun mietin niin kaikki mahdollinen meni pieleen. Eväitä reppuun ei tullut ja masennus liittyi kuvaan. olin 14v.

Yhtenä aamuna äitini tuli sänkyni viereen mesoamaan että "herää,ja kouluun!".Se riitti, muahan EI komennella, "EN MENE!" Jatkoin unia.

Heräsin kun huoneeni ovi aukesi ja sisään tuli outoja tyyppejä, kaksi kappaletta. Selvästi virkamiehiä, oli rinnassa nimikyltit jne. Äitini oli soittanut sosiaalityöntekijät kotiin, koska en mennyt kouluun.

Puhuimme, ja minulle ilmoitettiin että "Äitisi haluaa väliaikaisen huostaanoton,koskka ei pärjää kanssasi". Kyllähän mä sen tiesin! Mua pelotti HULLUNA, ahdisti ja  rintaa puristi.. "Pakko mennä, mä tahon jäädä kotiin.." mietin paniikissa.. Pakkaisn tavarani ja sanoin mutsille Soronoo!

Nyt olin siis nuorisokodissa. Kaukana koulusta, 2 bussilla piti mennä, ja aikaa kului. Sain huoneen, tai "puolikkaan", tila oli jaettu sermillä, ja toisella puolella oli nuori somalipoika. Pitkä, uhkaava katse eikä yhteistä kieltä.. 

Illalla nukkumaan mennessäni tajusin että kun nukahdan, toisen puolen asukki saattaa tulla ,kun avoin pääsy oli. "Huonekamuni" kielimuurista huolimatta osasi tehdä oloni todella vaivaantuneeksi; palon seksuaalista lähestymistä, ilmeitä..eleitä.. Tosissaan PELOTTI nukkua huoneessa, jossa sermin sai auki heti ja hiljaa.. APUA!

Työntekijät huomasivat tilanteen, ja sain pian huoneen toisesta päästä. Muuta en nuorisokoti ajastani muista.

Koulussa olin jo leimaantunut B-luokan kansalaiseksi heti sinne ekaa kertaa astuessani, ja tilannetta ei auttanut leima jonka sain nyt nuorisokodista.. :(  värjäsin hiukset mustaksi, ja piiloton kasvoni meikillä. Piiloudun maailmalta..

8kk päästä palasin kotiin. Äiti esitti maailman parasta äitiä (ilmeisesti hävetti..), oli sisutanut huoneeni ja aika kului.

(Siskoni oli siis muuttanut kotoa pois 15 vuotiaana, ei kestänyt..)

Olin 17v. Olin aloittanut kampaaja koulun, ja ala kiinnosti.. Sain ensimmäistä kertaa kehuja ja loistaa. Tuntui mahtavalta.. Koulukaverini kanssa päätimme läteä risteilylle, ja kun tulin takaisn kotiin, koko asunto oli tyhjä paitsi minun huoneeni!

Tasolla viesti " Olen järjestänyt sinulle ensi kuun vuokran, sain kaksion ja muutin pois. t.Äiti"

Waaaaaaaaaaaat?! Mä oon 17 v, juuri aloittanut ammattikoulun ja mutsi häippäs. Mulle jäi kolmio, jumalattoman iso vuokra ja paniikki.. Noh,  ystäväni koulusta oli eroamassa, pienen taaperon äiti ja halusi vain pois vanhasta asunnostaan joten muutti lapsensa kanssa tyhjään huoneeseen.'.

En muista kauan asuimme yhdessä, mutta oli vaikeaa olla 17v ja asua kaverin kanssa jolla pieni lapsi.. Öisin herättiin, ja pikku tuholainen sai aikaan vaikka ja mitä. 

TÄMÄN JÄLKEEN TULEE TÄYSIN BLANCOA, EI MITÄÄN MUISTIKUVIA ELÄMÄSTÄNI.

Seuraava muistikuva on, kun olen 19v, punkkaan mutsin sohvalla, ahtaasti kaksiossa, Välit edelleen tulehtuneet. Juhlintaa oli paljon, ja eräällä reissulla siskoni kanssa eteemme pysähtyi taxi. Ovi rämsähti auki ja sisäll kundi iso virne naamallaan.

Ilta jatkui, siskoni piti teerenpeliä "taxi-miehen" kaverin kanssa, ja minulla peliä itse "taxi-miehen" kanssa. Sanotaan vaikka Jukka.. Lähettiin jatkoille, ja siitä alkoi pitkä matka..

Aloitin elämäni ensimmäisen seurustelusuhteen. Haimme asuntoa yhdessä, ja muutimme onnellisesti 4kk seurustelun jlkn asuntoomme. HAPPY LIFE.

Rakastunut (niin silloin luulin..) ja avomies. Enää en ollut yksin.

Avoliiton mukana tuli paljon ylläyksiä. .Joka viikonloppu oli keittiön pöydän ääressä vittuuntunut ukko, kirkasta viina pullo edessä. Milloin jouduin ambulanssilla sairaalaan, milloin äitini haki minut murjottuna taxilla pois.. poliisit kävivät melkein joka viikonloppu, ja olin murtunut. TAAS MÄ JÄÄN YKSIN! :( Edes väkivalta ja pahin muoto ; henkinen väkivalta, uhkailu, pelottelu ja uskomatonta että itse murjominen ei "haitannut", Aina palasin takaisin.

Lopulta en enää kestänyt. Hain omaa asuntoa ja pian muutin pois. Sain työpaikan, yritin hymyilla ja "olla kuin muutkin". Tehdä töitä, maksaa vuokra ja olla sosiaalinen.

Ja sisällä olin täysin murtunut ja eksynyt tyttö, joka halusi vaan olla taas lapsi. Aikuisten ongelmat on vielä rankempia kuin teini-ikä!

Pian alkoi puhelin soimaan, Jukalla oli ikävä, halusi tulla "kahville" ja jutella.. Taas lankesin. OUH NOUH! Salassa tapailtiin, en kehdannut kertoa suvulleni että VIELÄ jatkuu ja joo; OLEN IDIOOTTI!

Meni pari kuukautta, asuimme edelleen erillään, ja vatsaani väänsi, sattui niin että itkin. Reissu sairaalaan, lähetteitä ja vatsan ultraus, OLIN RASKAANA.

ENSIMMÄISTÄ KERTAA TUNSIN SUURTA ONNEA, LUULIN VAUVAN TUOVAN VIHDOIN "EHJÄN PERHEEN" JA NORMAALI ELÄMÄN. VAUVANI ON SUURIN LAHJA,JOTA OLISIN IKINÄ VOINUT  TOIVOA! (jOO, EKSYNYT PARIKYMPPINEN KOITTA PARANTAA ELÄMÄNSÄ LAPSELLA..iDIOT!)

***

Heräsin puhelimen soittoon, olin tajuttoman väsynyt koko ajan, hemoglobiini teki temppujaan.. "Onko tämä ****? " Soittaistko siskollesi ja tulette heti Töölön sairaalaan, äitinne on leikkauksessa ja saanut kaksois-aivoverenvuodon, valmistautukaa pahimpaan, näyttää huonolta"

SIIS TÄH?! Mun äiti kuolee, ok. Soitto siskolle, taxi ja sairaalaan. Siskoni oli lohduton, romahti täysin. Minä en tuntenut mitään. Olin tyyni ja tuntui ettei tuo asia kuulu minulle tai vaikuta. Niin turta olin elämään.

Äiti selvisi ihmeen avulla, tosin persoona muuttui kovasti, ja sitten oli viel äse "pieni asia" että miten kertoa aivoverenvuodon saaneelle,että olen raskaana hänen suuresti vihaamalleen miehelle..?! Mua hävetti, vaikka olin suunnattoman iloinen lapsesta sisälläni..

Keräsin voimia ja kerroin siskolleni, ja pyysin varovasti kertomaan neutraalina asian äidillemme. Äiti ei ensin muistanut meitäkään, joten asia meni kuin "ohimennen" jakeluun ja alkoi odotus. Muutto taas yhteen. (BAD IDEA)

Muutaman kuukauden meni hyvin, mies piti korkin kiinni ja masu kasvoi.. Sitten ilmestyi eka pullo.. :(( Ilta päättyi siihen että Jukka veti mut tukasta pitkän eteisen ohi, iso maha murjottuna lattiaa vasten.. Uusi ote, ja minut heitettiin keittiön nurkkaan. Maha oli jo iso, olisinko 7-8kk ollut.

Suojaisn käsilläni naamaani,toisella vatsaani kun banaaneja lensi päälleni. en ollut ennen ajatellutkaan kuinka BANAANI, voi muuttua todella aseeksi,kun niitä vauhdilla päin ihmismöykkyä heittelee.. :(

***

Matsi töllössä, Jukan veli meillä ja kaljaa meni. Katselin sivusta,yritin ennakoida joka liikkeen ja teon etten ärsytä Jukkaa. Tuli yö, aamuyö.. Aloin olla todella ärsyyntynyt ja avasin suuni; "Nyt kämppä tyhjäks,mun on päästää nukkumaan"

Jukan veljen silmissä syttyi sama raivo kuinJukassa, ja veli tuli vauhdilla päälleni, tarttui tiukalla puristusotteella vatsani ympäri, nosti ja kantoi parvekkeelle. Pidin kynsin ja hampain kiinni kaiteesta, ettei veli saa kiepattua minua yli! Asuimme ekassa kerroksessa, mutta sisälläni on POIKAVAUVA, ja mahaan vihloo kun veli puristaa. Jukka tulee väliin, ja mennessään kääntyy sanomaan "Ootsä nyt tyytyväinen?!" SIIS TÄH?!

Mä hikoilen tuskasta, vatsassa ei oo kaikki hyvin.. Soitto siskon miehelle, ja sairaalaan. Tutkimukset, ultra ja tieto että "24h sisällä näemme onnistuuko pikkuisen pysyä masussa".. Sen verran vähän viikkoja että tässä vaiheessa harvoin selviää. (Vko 25+3) Paniikki päällä, ja tarkkailussa yön.

***

MÄ OON NIIN LOPPU!

***

Tuli huhtikuu, ja oma enkelini saapui elämääni. Olin elementissäni äitinä, tein kaiken niinkuin pitää ja seurailin hulluna "ohjeita oikeanlaiseen äitiyteen", yritykset pitää ukko raittiina harvoin onnistui..) Ja kun poikani oli 8kk, halusin pois.

Viimeinen niitti oli kun Jukka unohti kotiavaimet lähtiessään ulos. Taas se sama ahdistus ja ennakointi rinnassa istuin keittiön pöydän ääressä ja odotin "mitähän tämäm yö tuo tullessaan".. :(

Puhelin soi, Jukka soittaa että tule avaamaan ovi! Sanon joo, ja käyn hakemassa avaimen että heitän parvekkeelta. Jukka oli ymmärtänyt minut niin etten ole tulossa avaamaan ja kun pääsin parvekkeelle, hän oli jo potkinut tiensä läpi ulko-oven. APUA, KOHTA SE ON KOTIOVELLA JA SAATANAN VIHANEN!!! ;(( MUA PELOTTAA, MIHIN LAITAN LAPSNEI TURVAAN NIILTÄ ÄÄNILTÄ..

Lapsen. ei kuulu herätä isän möykkään

Menen paniikissa vessan lattialla, laitan oven lukkoon ja soitan poliisit, olen aivan varma että nyt tapahtuu.. Ulko-ovelta kuuluu potkuja ja pauketta, itken vessassa..

Tuntuu että Jukka raivopäissäään potki tiensä minuutissa läpi, ja nyt oli enää vessan ovi välissä.. Yksi riuhtasu ja se ovi oli siinä. Tukastani kiinni ja tuttu raahaus keittiiöön. OVessa miehen mentävä aukko, josta poliisit saivat oven auki ja Jukan irti minusta. ->Putkaan..

Siitä lähti viimeiset ajat käyntiin, olimme joutuneet Turvakotiin poikani kanssa, kotimme ovi hajalla, ja saimme jtn vaahtomuovia väliaikaisesti.. KUKA TAHANSA PÄÄSEE SISÄÄN, JA SAMA PANIIKKI JA PELKO SEURAA..

***

Kevät, oma uusi koti ja taapero kehittyy huimaa vauhtia, rakastan olla ÄITI! Viikonloput isin luona olvat tosi rankkoja, ikävä seurasi koko ajan ja huoli miten siellä pärjätään... :( Jatkuvaa riitelyä joka asiasta isän kanssa, eropäätös oli "kuulemma sinetöinyt kohtaloni" ja hän teki kaikkensa vaikeuttaakseen elämäämme. Yhteishuolto on kiva sana, mutta sillä ei ole mitään merkitystä tosielämässä, Siinä ojennetaan isälle valta estää tarhaan menot tai ulkomaanmatkat.. Ne siis jäi.

Aloitin työt raintolassa, äitini hoiti lastani työvuoroina, ja sain elämään uusia ihmisiä ja opin taa slaittamaa hymy naamion kasvoilleni.

***

On päivä, nuori kundi nojaa päätä pöytään, ja on selvästi ollut kova reissu,, Tulee suunnaton hoivavietti, ja herättelen miestä tuoreella  kahvilla.

-"Moi, mä oon Masa,"

Katsoin kundia ja suunnattoman upea hymy, hymykuopat ja kaikki! Miehen kokoinen ja oikeestaan aika saalis,, Mutta oon epävarma ja ujo, en osaa enää flirttailla,

Masa alkaa käymään baarissa päivittäin, ei anna periksi. Punastun ja hymyilen ujosti kaikkeen, ja sisimmässä olen mielissäni tästä huomista mitä en oo koskaan aiemmin saanut! MUSTA TUNTUU ETTÄ LENNÄN!

Tulee vapaapäivä, ja poika isin luona. Haluan löytää tänään Masan!! Soitto siskolle , parhaat päälle ja baariin.. Nään tutun takin ikkunasta, jätkät pelaa bilistä.. Oon taivaissa että SE on siellä!! IHAN UUS FIILIS JA MULLON HYVÄ OLLA!

Astun sisään, ja korkokenkäni jää kiinni reikämattoon, kaadun naamalleni suoraan Masan jalkohin.. NAAMA PUNASENA NOLOUDESTA NOUSEN YLÖS. Koitan pitää pokkani  ja heittää vitsiä että "KAto ny kun viet multa jalatkin alta".. ;) Ja niin se olikin.

Tämä oli tarkotettu mulle, tää mies. Kaikki kolahtaa ja oon myyty.

Tähän päätän nyt ekan tarinani, epäilen ettei kukaan jaksa ees lukea,mutta helpottaa kun saa fiiliksiä ulos! :)

Nyt nukkumaan...Jos saan unta..

M